OLENKO MINÄ ONNELLINEN ?

Olen kysynyt otsikon kysymästä monta kertaa itseltäni viimeisen vuoden aikana. Se on tärkeä kysymys, sillä joskus kaiken suorittamisen ja kiireen keskellä unohtuu se kaikkein tärkein. Elämä. 

Välillä tekee hyvää kyseenalaistaa omia valintojaan tai arvojaan. Se auttaa kasvamaan. Ikäkriisit (kyllä, luitte oikein) ovat myös oiva tapa mullistaa omia ajattelutapojaan ja elämänsä suuntaa. Sitä vartenhan niitä tulee. Tiedän, että monet ovat nauraneet ja kiukustuneet ikuisuudelta tuntuneelle kriiseilylleni. Se on ihan okei. Niin minäkin olen tehnyt. Mutta nyt alan pikkuhiljaa huomaamaan sen, että niistä ikä- sekä elämänkriiseistä saattaa olla vain ja ainoastaan hyötyä. Ja onkin. Niihin ei pidä suhtautua väheksyvästi, sillä 20-kymmpisen ikäkriisi on erilainen kuin 50-kymmpisen, mutta ihan yhtä tärkeä. Niiden aikana tajutaan yleensä, mitä halutaan elämältä, mihin suuntaam itseään haluaa kehittää ja miksi. 

Olen kuitenkin nyt tullut siihen pisteeseen, etten jaksa enää stressata vaan annan elämän (ja omien tekojen) kuljettaa minua eteenpäin. 

Olen myös pohdiskelut, sitä mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä ei. Mikä on minule tärkeää elämässä ja mikä ei. On sanomattakin selvää että läheiset ihmiset ovat minun turvaverkkoni. Perhe, parisuhde ja ystävät ovat yksi isoista tukipilareista elämässäni. Koen, että olen löytänyt vierelleni kumppanin, jonka kanssa saan vapaasti kasvaa ja löytää oman polkuni. Rakastaminen ja rakkaus on aina ollut suuri osa elämääni, se ei ole koskaan kadonnut mihinkään. 

Vapaus. Yksi tärkeimmistä arvoistani. Tahdon olla vapaa tekemään päätöksiä välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Se on yllättävän vaikeaa. Oman mielen kahleet taitavat kuitenkin olla ne eniten kiristävät. Sitä treenaan jatkuvasti. 

Muiden ihmisten auttamisesta on myös muodostunut yksi tärkeä arvo itselleni. Tietynlainen pinnallisuus on väistymässä taka-alalle. Tämän vuoksi opiskelusuunnitelmat ovat muuttuneet suurestikin. Ennen tähtäsin media-alalle, mutta se ei tuntunutkaan omalta. Merkityksien löytäminen on auttanut kirkastamaan ajatuksia siitä, mitä tahdon tehdä tulevaisuudessa. Tahdon auttaa ja tukea ihmisiä löytämään tasapainon omassa elämässään. 

Mielestäni emme tue toisiamme tarpeeksi. Jokainen tarvitsee joskus hieman apua ja nostatusta elämään, mutta jatkuva kiire ja suorituskeskinen yhteiskunta eivät aina anna aikaa sille. 

Yksi suuri asia, minkä olen huomannut muuttuvan, on juurikin pinnallisuus ja materialistisuus. Saan enemmän virtaa nykyisin luonnosta, kuin omaisuudesta. Minut tekee onnellisemmaksi kiinnostava keskustelu kuin materia. Toki nautin edelleen kauniista asioista, mutta en aktiivisesti tavoittele niitä. Materiassa ei ole kuitenkaan mielestäni mitään pahaa, sillä me kaikki olemme yksilöitä ja saamme kiksimme erilaisista asioista. 

Mielestäni positiivisuus ja onnellisuus kulkevat aikalailla käsi kädessä. Siksi olen alkanut viimeisten viikkojen aikana pohtimaan juurikin positiivisuutta ja sen vaikutuksia. Kuulostaa ehkä hassulta. Itse olen kuitenkin ollut todella taipuvainen negatiisivuusteen ja melankoliaan. Melankolia tulee aina olemaan pieni osa minua, mutta uskon vahvasti sanontaan "positive mind will give you positive life". 

Yksi oppi, jonka olen elämäni aikana tapaamiltani ihmisiltä ssaanut on vihata- sanan käyttö. Ennen viljelin sitä paljon. Sitten kävin keskustelun erään ihmisen kanssa neljä vuotta sitten, joka meni suurinpiirtein näin: 

"Yh, vihaan tätä biisiä, se soi joka paikassa."

"Sä vihaat kyllä hirveästi kaikkea. Ei kukaan oikeasti vihaa mitään biisiä tai ihmistä. Viha on niin voimakas sana, etten käyttäisi sitä minkään muun, kuin terroristien kohdalla"

Olen aikalailla kyllästynyt kuulemaan negativiisia asioita niin itseltäni kuin muilta. Miten kaikki aina ärsyttää, vituttaa, turhauttaa ja suututtaa. Keskustelupalstat (ei, en koskaan vietä aikaa Vauva-palstalla heh), ovat täynnä dissaamista ja kiukkua. Sanotaan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa ja valitettavan usein itsekin syyllistyn ajattelemaan "kun tollakin on niin paljon kaikkea". Jos sitä kuitenkin nostaisi oman päänsä ylöspäin ja keskittyisi omaan elämään, ei tarvitsisi käyttää energiaa siihen, miksi muilla tuntuu menevän paremmin. 

Kaikilla on kuitenkin huonoja päiviä, joten kroonista negatiivisuutta ei kannata sekoittaa siihen. Mutta jos vastaat kysymykseen miten sinulla menee useimmiten sanoilla, väsyttää, ärsyttää, stressaa ja kaikki on huonosti, niin kannattaa joko a) hakeutua terapeutille tai b) muuttaa omaa asennettaan. Sillä pääsee aika pitkälle. 

Mutta olenko minä onnellinen?

Olen. Olen onnellisempi, kuin pitkään aikaan. Olen saanut ottaa taukoa asioista ja kokenut siinä samalla vapauden tunnetta vähän eri tavalla kuin ennen. 

Olen huomannut, miten paremmin parisuhde voi, kun ei ole jatkuvasti stressaantunut ja pahalla tuulella. 

Olen saanut kuluvien viikkojen aikana tehdä paljon asioista, joista tulen onnelliseksi. Näihin kuuluu veden äärellä meditointi (pitäkää höpreönä tai ei, se on ihanaa!), ystävien kanssa puuhailu, herkkujen syöminen ja pohdiskelu. Nautin elämän pienistä asioista, joita ei aina kaiken menemisen ja tekemisen välissä huomaa. Olen ihan superonnellinen, jopa toisinaan niin onnellinen, että halkean! 

Tahdon edelleen sen koulupaikan. Kun olen saanut rauhassa etsiä itseäni ja omia arvojani, koen olevani motivoituneempi kuin koskaan. Olen myös löytänyt hetkellisen rauhan, joka tulee varmasti taas järkkymään. Mutta olen taas hiukan oppineempi ja viisastuneempi.